Muutettuani Hyvinkäälle, kävelin ensimmäisen kevään yleensä torin läpi koululle. Vaikkei syvempää tuttavuutta syntynyt, oli kojuaan kasaavien torikauppiaiden tervehtiminen aika hauska ja lämminhenkinen tapa aloittaa aamu. Olen jo jonkun aikaa pohtinut kuinka toristamme saataisiin entistä parempi ja kiinnostavampi paikka.

Aki korpela totesi aamupostissa ja blogissaan, että ”Monessa lähikunnissamme toritoiminta on oikeasti kuollutta. Meidän hyvinkääläisten tulisikin olla ylpeitä siitä, että meillä on tori ympäri vuoden — ja muistaa käyttää torikauppiaidemme palveluja.”

Olen hänen kanssaan samaa mieltä, ja siksi haluankin esittää kolme kehityskohdetta/ideaa torin parantamiseksi:

 

Esiintymislava

Uusi esiintymislava on hieno ja tarpeellinen, paitsi, että sillä ei ole katosta. Ongelma on juuri siinä, että esimerkiksi musiikkiesityksien tekniikka edellyttää sähköä, ja niitä ei myöskään sadekuuron sattuessa kerätä nopeasti talteen – siispä ainut kestävä tapa musiikkiesitykselle on lopulta jo järjestämisvaiheessa tilata esim kaupungin käyttämä rekan perävaunuun modifioitu esiintymislava. Pysyvistä lavarakenteista ulkotiloissa voi ottaa esimerkkiä vaikkapa oulun rotuaarilta, jossa ympärivuotisesti varattavissa oleva lava palvelee kaupunkilaisia.
kuva: Arkkitehtitoimisto Artto Palo & Rossi Tikka

Tietenkään näin suureelliseen panostukseen en usko liikenevän rahaa vielä pitkään aikaan, joten ehdotankin tälle välille kesäajaksi kevyttä telttaratkaisua. Nykyisen lavan yhteyteen tarvittaisiin pieni kehikko ja kiinitysrenkaat, joka mahdollistaisi purjekankaan pingottamisen lavan yläpuolelle, tuulensuojaisampi ratkaisu olisi tehdä ”teltta” kahdesta kolmion mallisesta purjekankaasta. Materiaalin ollessa kevyt ja edullinen, se voisi huoletta istua paikallaan huhtikuusta lokakuulle, sitten päästä pestynä kaupungin varikolle odottamaan seuraavaa kesää. Mm. Riihimäellä Graniitin aukiolla on tehty vastaavan kaltainen ratkaisu.

 

Kiinteät kojut

Pop-up myynnin ja palvelut mahdollistaisivat useista kaupungeista tutut kiinteät myyntipisteet. Käyttäjäryhmiä voisi olla paljonkin: Toiselta paikkakunnalta voisi tulla yrittäjä pitämään pop-up myyntipistettä pienillä kustannuksilla. Puolueet voisivat pitää niissä vaalikahviloita. Myyntiesittelijät aina keittiöremonttikauppiaista luontaistuotemyyjiin voisivat pitää liikettä lyhyen aikaa. Nykyisetkin torimyyjät voisivat vuokrata niitä esimerkiksi talvikaudella valikoiman ollessa suppeampi. jne.

Näiden kojujen pitäisi tietenkin olla visuaalisesti korkealaatuisia, eikä mitä tahansa pelti- tai puuhökkeleitä. Välttyisimme tekemästä potentiaalisesti huonoa tai epäsopivaa hankintaa, kun kojut olisivat meillä vuokralla vaikka kahden vuoden ajan – ja silloin olisi myös tietoa siitä mitä kojujen käyttäjät niiltä toivovat. Aluksi kojuja voisi olla vaikka kolme, ja kooltaan jotain jäätelökioskin ja merikontin välimaastosta.


kuva: Nopeasti piirtämäni Sketchup malli torikojuista.

Kun hinta olisi kohtuullinen ja varaus onnistuisi esimerkiksi netissä helposti, voisivat kaikki yhdistykset käyttää niitä ajoittain. Etuna kiinteälle tilalle on mm. se, että kaikilla toimijoilla ei ole telttaa tai isoja pöytiä, joita kaikilla perinteisillä torikauppiailla itsestäänselvästi on. Tästä voisi syntyä kiinnostava perinne, ”hei mennään katsomaan keitä torilla on tänä viikonloppuna” – tämä ei tietenkään ole muiltakaan kauppiailta tai torinkäyttäjiltä pois, vaan yleinen kiinnostus toria kohtaan auttaa ilman muuta kaikkia.

 

Kulttuuri

Kymmenen kohdan listassani ehdotin kulttuurin tuomista kaduille. Kuinka moni vielä muistaa virkkaukset hitsaajat- patsaassa? Minusta arkea saa- ja pitää piristää, ja tori jos mikä on oiva paikka tilataiteelle. Hyvinkää antaisi itsestään hyvän kuvan tukiessaan kotimaisia ja mahdollisimman paljon myös paikallisia taiteilijoita tilaamalla väliaikaisia installaatioita näkyvimmälle paikalleen.

Alla esimerkki ympäristötaideteoksesta joka ihan hyvin sopisi myös Hyvinkään torille. Jani Rättyän ja Antti Stöckellin 25 metrinen teos Päivänkakkara, julkistettiin Turussa vuonna 2011.

kuva: Wikimedia CC BY-SA 4.0, kotivalo.

Edellisessä kohdassa ehdottamani torikojut astuvat tässä arvoon arvaamattomaan, sillä mikäli ne olisivat ehdotukseni kaltaisesti edestä suuren lasiseinän kautta avoimia, myös kojuja voitaisiin hyödyntää taidenäyttelyissä. Silloin viereinen kaupunginmuseo ikään kuin valuu kadulle, houkutellen mahdollisesti jopa kävijöitä ihan museoon saakka. Kojut soveltuisivat erityisen hyvin nykytaiteelle, jossa käytetään ääntä, kuvaa ja valoa hyödyksi. Esimerkiksi loka-marraskuisena aikana kun tori hieman hiljenee ennen joulunaikaa, pimeyden keskellä olisi aika upeaa nähdä jokailtaista valotaidetta torillamme.

 

Torin tulevaisuus
Merkitty:                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *