Olen päässyt kerran aikaisemminkin äänestämään puheenjohtajasta, jo silloin käytettiin jäsenäänestystä ja siirtoäänivaalitapaa. Muistaakseni äänestin silloin ykkösvaihtoehtona Anni Sinnemäkeä, ja kakkosena Ville Niinistöä. Jäsenäänestys on tapana demokraattinen, ja olen siihen todella tyytyväinen puolueen jäsenenä – käsittääkseni samankaltainen menettely on käytössä lisäksemme vain vasemmistoliitolla. Perussuomalaisten äänestyskään ei ole ihan huono, mutta läsnäolovelvoite kokouksessa käytännössä estää pienituloisten tai huonokuntoisten osallistumisen.

Toisen kerran ei tarvinnut äänestää, kun istuvan puheenjohtaja Niinistön luottamus riitti viimeiselle kaudelleen Espoon puoluekokouksessa. Olin tuolloin ensimmäisessä puoluekokouksessani, ja tunnelma oli juhlava, vaikka tuleva menestys oli vasta haaveunelmissa. Niinistö onkin tällä viimeisellä kaudella ryhdistäytynyt entisestään, ja on ajoittain ollut jopa todella hyökkäävä. Seuraavan puheenjohtajan ei tarvitse ottaa kaikesta mallia edeltäjältään, mutta toivoisin näkeväni samankaltaista tunteen paloa myös jatkossa puoluejohdolta.

Tällä kertaa jäsenäänestys on todella kiinnostava, joskin median ja muiden puolueiden harmiksi on todettava, ettei tästä mitään repivää linjavaalia saa tekemälläkään. Puolueessa on tietenkin aina erilaisia virtauksia, mutta kokonaisuutena vihreät on varsin yhtenäinen ja hyvänhenkinen ryhmittymä. Uusi puheenjohtaja saa käsiinsä upean tilaisuuden lähteä tavoittelemaan menestystä ensimmäisiin maakuntavaaleihin, sekä positiivista imua uudesta Haaviston presidenttikampanjasta. Asetelmista tuleviin eduskuntavaaleihin on liian aikaista mennä sanomaan, mutta paikka puolueiden kärkinelikossa vaikuttaa ihan mahdolliselta.

 

Käyn tässä läpi vain oman kärkikolmikkoni, ja lyhyet perustelut. Kaikki ehdokkaat ovat mielestäni upeita ja tekevät hyvää työtä omalla tahollaan ympäristöliikkeen hyväksi.

Olen kuullut uskottavia analyysejä, ja minustakin vaikuttaa päivänselvältä, että Maria Ohisalo valitaan seuraavissa eduskuntavaaleissa – kuitenkin oppositiosta vaaleihin ponnistaessa pidän tärkeänä, että ehdokas on eduskunnassa näkyvillä. Tästä syystä en usko, että Ohisalo tulee valituksi kokonaisäänillä – mutta hän on minun listallani ensimmäinen nimi. Maria on humaani ja äärimmäisen viisas ehdokas, joka pystyy vastaamaan tiukassakin väittelyssä – eikä hänessä ole sellaista ylimielisyyden viittaa, jota valitettavasti monet vihreät kantavat. Ilmeisen monen vihreän mielestä hän olisi erityisen pätevä puheenjohtajaksi koska on Helsinkiläinen nainen, mutta minusta hyvän puheenjohtajan ei tarvitse olla kumpaakaan. Siitä huolimatta päädyin lopulta laittamaan Ohisalon ensimmäiselle riville.

Toisena nimenä listallani on Touko Aalto, jolla on juuri taustalla vihreiden nostaminen Jyväskylän ykköspuolueeksi. Vuosikymmen paikallispolitiikkaa Jyväskylän kaltaisessa keskiketterässä suomalaisessa kaupungissa antanee hyvän perspektiivin suomalaisten arkeen. Aalto voisi minusta erottua edukseen suomalaisessa päivänpolitiikassa, ja minulla on häntä kohtaan suuria odotuksia.

Kolmantena listalleni nousi Olli-Poika Parviainen, joka on toiminut mm. Tampereen varapormestarina, pidän siitä, että opp:lla on todella ollut ”hands-on” paikallisessa koulutusmaailmassa, ja taustaa yrittäjyydessä. Vihreiden sisällä tunnettu ja luotettu ehdokas, joka on kiistatta puolueemme tulevaisuuden nimi myös kansallisessa politiikassa.

 

Täytin myös kolme viimeistä kohtaa äänestyslipukkeessani, mutta niillä ei sinänsä liene merkitystä, sillä vilpitön veikkaukseni on, että seuraava puheenjohtaja on Touko Aalto.

 

 

 

 

Vihreiden puheenjohtajavaali 2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *