Miksi työnhakijan pitää aina tehdä enemmän? En kuule julkisuudessa puhuttavan yhdestä melko suuresta ongelmasta joka vaikeuttaa Suomen työllisyystilannetta: Miksi rekrytoiminen on tehty Suomessa ihan liian monimutkaiseksi?

Työ ja tekijä eivät kohtaa – tätä kuulee paljon. Kuitenkin nähdäkseni ongelma on hieman tätä monimutkaisempi. En väitä, että olen itsekkään aina tehnyt kaikkea oikein, ja olisin varmasti voinut tehdä enemmän myös näiden esimerkkien kohdalla. Toisaalta: Miksi?  Missä määrin on hakijan vastuulla ryhtyä takiaiseksi kunnes firma suostuu kertomaan mitään? Missä määrin hakijan tulee sietää typerää apinan pompottelua vain päästäkseen ”seuraavaan vaiheeseen”? Onko ihan todella rekryfirmojen tehokkuus kunnossa, kun mitä tahansa perusduuniakin pitää nyhtää kilpaa ryhmähaastattelussa ties keiden tuplamaistereiden kanssa? Nämä esimerkit ovat vain pieniä väläyksiä, mutta haluan kertoa ne, sillä minusta työnhaku ja palkkaus on suomessa mennyt fundamentaalisesti pilalle.

 

Se kerta kun ”onneksi olkoon, olet päässyt jatkoon”.  Useammat työnantajat turvautuvat nykyään rekrytointifirmoihin ja työnvälitysorganisaatioihin. Se on varmasti ihan huojentava ratkaisu monelle, mutta työnhakijan näkökulmasta ei aina kovinkaan toimiva. Ensin haetaan lomakkeella jotta päästään vastaamaan samoihin kysymyksiin videolla – jotta päästään vastaamaan samoihin kysymyksiin videohaastattelussa – jotta päästään vastaamaan vielä kasvotusten. Totuuden nimissä on sanottava, etten tiedä askelten tarkkaa lukumäärää -sillä lopetin apinatestin siihen kun tismalleen samoja kysymyksiä kysyttiin uudelleen, mutta tällä kertaa videomuotoisina. Videovastaus voi olla ihan hyvä osa rekrytointia, mutta on molempien osapuolten ajan haaskausta kysyä ensin samoja asioita lomakkeella – jonka ilmeisesti olikin vain tarkoitettu heitettäväksi bittiroskikseen. Samalla koko prosessi on ”pelillistetty” säestämään sietämätöntä valehtelua rekryfirman puolelta. Onneksi olkoon, olet päässyt jatkoon, nyt vastaa näihin samoihin kysymyksiin vielä videolla. on ihan silkkaa hassuttelua hakijoiden kustannuksella.

 

Se kerta kun rekryfirma ei koskaan lähettänytkään sitä sähköpostia. Miksi tästäkin yksinkertaisesta asiasta pitää tehdä joku helvetin temppurata? Jos puhelun aikana luvataan lähettää tiedot haastattelun paikasta ja ajankohdasta sähköpostitse, on ihan turvallista olettaa saavansa ne sähköpostitse. Turhauttavaksi koko kuvion teki vielä se, että olin kynä ja paperi edessäni valmiina kirjoittamaan ohjeet heti ylös – mutta rekryfirman edustaja kiirehti eteenpäin eikä suostunut yksityiskohtia avaamaan puhelussa.

 

Se kerta kun esimies disautteli työpaikkaa koko haastattelun ajan. Kummallinen positio yrittää hakijana perustella miksi haluaisi enää töihin teille, kun kaksi aikuista ihmista haukkuu työpaikkaa, palkkaa, työaikoja ja asiakkaita sinulle tunnin. Ilmainen vinkki kaikille teille: Jos ette keksi yhtään hyvää sanottavaa työstänne, lopettakaa se. Elämänne valuu hukkaan.

 

Se kerta kun rekryfirman lomakkeella kysyttiin siviilisäätyä ja asevelvollisuuden suorittamista. Ei luulisi tämän tulevan eteen enää 2010 luvulla, mutta niin vaan oli. Tasa-arvo valtuutettukin on asiasta huomauttanut, ja todennut, että työnhakijalta tulisi kysyä vain työtehtävään olennaisesti liittyviä asioita. Olkoonkin, että ko kohdat lomakkeella eivät olleet pakollisia täyttää, mutta miten hakija voi tietää, ettei vastaamatta jättäminen johda hakemuksen suoraan hylkäämiseen. Lomakkeen kohtaa ei minusta voi perustella vapaaehtoisuudella, sillä jos joku oikeasti haluaa kertoa perhesuhteistaan, hän voi sen esimerkiksi CV:ssä tehdä.

 

Se kerta kun ei ollutkaan laittaa ketään suosittelijaksi. Tämä on samaan aikaan menneisyyttä, että tulevaisuutta. Kaikenlaisen silpputyön ja jakamisen yleistyessä kysymys arvioinneista tulee todella merkittäväksi. Kukaan ei varmaankaan vastusta sitä, että esimerkiksi uber-kuljettajia ”reitataan” eli arvioidaan jokaisen kyydin perusteella. Se on elinehto kaltaiselleen palvelulle, että kukaan uskaltaa mennä kenenkään randomin kyytiin. Kuitenkin, vanhasta maailmasta tuttu verkostoituminen on edelleen läsnä siellä täällä työmarkkinoilla, ja se puraisi minuakin kerran. Olen tehnyt työtä freelancena, joten yksittäisten asiakkaiden merkitseminen suosittelijaksi ei nyt ole ihan ok. Edellinen työnantajani puolestaan heitti minut aika ikävästi bussin eteen, joten ymmärrettävästi en heiltä kaipaa mitään. Tämä on nyt pitkälti tulkintaa, mutta hakiessani koulutukseen minulle annettiin ymmärtää, että suosittelijoilla on painoarvoa – ja että heidät tullaan kontaktoimaan. Minä jättäydyin prosessista pois, koska turhaan haastatteluun meneminen toiselle paikkakunnalle ei nyt näillä tuloilla tuntunut viisaalta. Konsulttifirma joka rekryn järjesti ei suostunut vastaamaan suositusten puuttumisesta etukäteen, joten ilmeisesti minun olisi pitänyt matkustaa paikalle ottamaan asiasta selvää. Onko se kohtuullista, on jokaisen itsensä mietittävissä.

 

Se kerta kun yrittäjä kutsui vain kohteliaisuudesta käymään. Sain kuulla, että eräästä firmasta oli lähdössä työntekijä – ottamalla reippaasti yhteyttä (kuten aina kaikilla kursseilla kehotetaan) ennen kuin firma oli laittanut mitään hakuun – ja pääsin kuin pääsinkin käymään heillä. Kiersimme katsomassa paikkoja ja juttelimme hyvässä hengessä tunnin, mutta lopussa kaikki lässähti. Meidän täytyy nyt vähän miettiä täällä, oli lopullinen lause, ja sen jälkeen en enää kuullut heistä mitään. En halua kuulostaa ihan kiittämättömältä, mutta ei se firmoissa ravaaminenkaan toisissa kaupungeissa ole ihan ilmaista. Minusta olisi kohtuullista ja ihmisarvoista pyytää, että yrittäjät eivät haaskaisi hakijoidenkaan aikaa. Cv:n ja puhelunkin perusteella voisi jo tietää mikäli ei ainakaan aio palkata henkilöä. Sinulle, yrittäjä se saattoi olla vain yksi palaveri, mutta hakijalle se voi olla jo ties kuinka monennes vesiperä ja hukkareissu.

 

Viime aikoina on paljon puhuttu työnhakijoiden aktiivisuudesta, ja siitä kuinka se pitäisi osoittaa. Tämänkaltaiset turhauttavat kokemukset ja ahertelu hakemusten parissa jää monilta piiloon
– kuten yleensä kaikenlainen meta- ja tunnetyö muutenkin. Usein tämä tuntuu toivottomalta ja pään hakkaamiselta seinään, mutta seuraavaksi edessä ovat leikkaukset.
Aktiivisesti systeemin parissa kamppaileva ei ole mitattavasti aktiivinen, koska ei ole ansainnut yritystuloa tai ollut 18 tuntia töissä. Aktiivisesti systeemin parissa kamppailevalle ei jää voimia muuhun. On ihan ok pohtia miten työnhakijat saataisiin aktiivisemmiksi ja paremmiksi hakijoiksi, mutta samalla haluaisin kuulla enemmän keskustelua siitä:
Miksi rekrytoiminen on tehty Suomessa ihan liian monimutkaiseksi?

Työnhakija, tee enemmän
Merkitty:            

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *