Minä en ole enää työnhakija, mutta kokemus oli siinä määrin silmiä avaava, että puhuttelen nyt sinua hyväosainen. Köyhyys voi sinullakin olla yhden huonon valinnan tai tuurin päässä. Mieti, miten sinä puhut työttömyydestä.

 

Logistinen ongelma.
Avoimien työpaikkojen määrä mittarina ei ota huomioon niiden sijainteja. Uudenmaan TE-toimiston alueella samaan koriin sujahtaa työnhakija Porvoossa ja työpaikka Tammisaaressa, eli lähes 150 km päässä toisistaan. Mitään merkitystä ei ole sillä, onko hakijalla autoa, pääseekö paikkaan tarvittaessa julkisilla, tai tuleeko päivittäisistä työmatkoista nelituntisia. Tämä on ongelma myös pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi autoton työnhakija Mäntsälästä ei käytännössä juuri mitenkään voi ryhtyä tekemään vuorotöitä Tuusulassa, vaikka matkaa on alle 40 km. Tämänkaltaiset logistiset ongelmat eivät tunnu juuri miltään kun on autonomistaja, mutta estää köyhältä pahimmillaan työnhaun.

Usein hyväksyttyvänä esimerkkinä keskustelussa otetaan huomioon vain jos lapset ovat koulussa tai puolisolla työpaikka – me muut lapsettomat aikuiset joudamme muuttamaan vaikka jokaisen mahdollisen puolivuotisen työsopimuksen perässä toiselle paikkakunnalle. Sillä ei tunnu olevan merkitystä onko meillä ystäviä, sukulaisia tai harrastuksia juuri siellä missä asumme. Eikä sillä, vakituisen työn kohdalla moni varmasti olisi valmis muuttamaankin, niitä vaan ei tunnu olevan juuri tarjolla.

Julkisessa keskustelussa langat yhdistetään aivan liian suurpiirteisesti, vielä kun viraston johtaja menee a-studioon valehtelemaan työpaikkojen määrästä. Sopivan kohtuuttomat luvut saadaan aikaan kun väitetään, että koko maan työpaikkoja hakee vain uudenmaan alueen työttömät.

 

Tarjottu työ ei kelpaa.
Tasaisin väliajoin, ja viimeaikoina kiihtyvällä tahdilla on eri medioissa kerrottu tarinoita yrittäjien suulla, jotka eivät löydä avoimiin paikkoihinsa työntekijöitä – eli kaikki työttömät ovat laiskoja ja työ ei kelpaa. Sopivasti noin kolmen minuutin kuluttua jutun julkaisusta ensimmäinen hyväosainen setämies kiirehtii (työaikana) soimaamaan kommenttikenttään hakijoita: ”Pitäis vissii vähä tarkastella tota työttömyyskorvausta kun ei kerta työ kelepaa”.

Keskustelussa sivuutetaan täysin se, tarjotaanko vakituista työtä, missä työpaikka sijaitsee, millaiset vaatimukset työhön ovat, maksetaanko siitä asiallista korvausta jne. Eräässä ilta-sanomien jutussa rakennusalan yrittäjä oli tuohtunut kun työttömät eivät edes vastanneet puhelimeen. Tunsin pienen kohtuuttomuuden piston, koska minun puhelimeni ei ollut soinut. Ei tietenkään soinut, eihän minulla ole alan koulutusta, mutta se ei estänyt tätä yrittäjää, toimittajaa ja kaikkia nettikommentoijia niputtamaan kaikkia työnhakijoita samaan alhaiseen kastiin ihmisiä, jotka loisivat veronmaksajien rahoilla vailla aikeita edes mennä töihin.

 

Liian koulutettu, liian vähän koulutettu.
Jottei koko yhtälö olisi muutenkin monimutkainen, sekaan on pakko heittää vaatimus koulutuksesta tai soveltuvuudesta. Koska keskustelu pyörii kokoajan kehää joka perustuu avoimien työpaikkojen määrään olisi ihan osuvaa palauttaa mieleen se tosiasia, että kuka tahansa ei voi tehdä mitä tahansa. On ihan perusteltua, että minä en ryhdy lastesi opettajaksi tai hammaslääkäriksi, koska minulla ei ole niissä vaadittavaa osaamista.

Kirjoitushetkellä kotipaikkakunnallani on (te-toimistossa) haettavana 192 paikkaa. 192:sta avoimesta paikasta aika karkeasti 42 olisi sellaisia joita voisin itse hakea. 150 Paikkaa olivat aloilta joilla minulla ei ole kokemusta tai koulutusta, ja joissa se on ehdoton edellytys, kuten: Päiväkodin johtaja, mechanical engineer, erikoislääkäri, kokki, parturi-kampaaja, hieroja tai tulkki ja monia muita.

42:ssa ilmoituksessa oli paikka jota edes teknisesti kehtaisin hakea, vaikka laskin mukaan kaikki siivous-, varasto-, ja myyntityön (joista mikään ei ole ala jota olen opiskellut, tai jolta minulla on työkokemusta). Näistä varsinkin myyntityöt olivat kyseenalaisilla ehdoilla, joko työajan tai palkkauksen perustuessa provisioihin.

Lopulta sopivia ja aidosti kiinnostavia paikkoja oli joukossa enää kourallinen.

 

Vaatimus vakituisuudesta.
Nykyisin ihminen on pitkälti toisen luokan kansalainen tehdessään osa-aika- tai pätkätöitä.  Matala korko ei hyödytä meitä, jotka olemme vakituisten työpaikkojen ulkopuolella, emmekä siten voi saada asuntolainaa. Henkilökohtainen pääoma ei kartu maksaessa vuokraa jollekkulle toiselle, vaikka samalla hinnalla voisi jo lyhentää lainaa toisaalla. Sukupolvi joka osti negatiivisella korolla itselleen kodit kaupungistumisen jälkeen saivat itselleen halvalla pääomaa – ja nyt meidän sukupolvemme vuokraa näitä teidän putkiremppaamattomia lääviä, koska meillä ei ole mahdollisuutta muuhun. Palatakseni aiheeseen, jos työtä kerran on niin paljon, että sitä pitää kiky minuuteillakin vielä jatkaa, olisi vaatimus vakiduunista minusta ihan kohtuullinen.

 

Koulutus on näistä helposti ymmärrettävin vaatimus, mutta lopulta kyse on myös soveltuvuudesta. Missä ovat ihmisen lahjakkuudet ja kiinnostuksen kohteet. Vaikken minä voisi hakea töitä rakennusalalta koska minulla ei ole koulutusta, en minä välttämättä halua hakeutua rakennusalalle, koska se ei kiinnosta minua. Lopulta maalaisjärjellä voisi ajatella yritykselle olevan eniten hyötyä koulutetusta ja motivoituneesta työvoimasta, mutta tämä järki lentää heti ikkunasta kun puhutaan työttömistä – on vain oltava valmis tekemään mitä tahansa, missä tahansa, millä tahansa ehdoilla. Olisitko itse?

 

Yhteenvetona toivoisin, että silmittömän raivon sijaan yhä useampi myös hyväosaisista ymmärtäisi mistä työttömyydessä on kyse. Olisi mukavaa jos keskustelu voitaisiin palauttaa kohtuullisuuden rajoihin, ja puuttua rakenteisiin jotka estävät ihmisiä työllistymästä – sen sijaan, että metsästettäisiin milloin ketäkin työtöntä joka ei kuullut puhelimensa soivan.

Hyväosainen, miten puhut työttömyydestä?
Merkitty:                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.