Hyvinkää käyttää yksityistä perintätoimistoa, jonka kanssa sopimus päättyy maaliskuussa 2019. Aikaisempi, vasemmiston tekemä valtuustoaloite ei johtanut mihinkään, ja tälläkin kertaa kaupunki jatkanee auliisti sopimusta perintäfirman kanssa. Uutisointi erään yksityisen perintätoimiston lupien peruuttamisesta sai minut tuumailemaan asiaa kaupungin kannalta uudestaan. Kaupunki laskuttaa asukkaitaan esimerkiksi terveyskeskuskäynneistä ja lasten päivähoidosta.

Yksityishenkilöiden kohdalla perintätoimet ovat usein aika kyseenalaisia. Monissa tapauksissa muistutuskirje auttaa maksamaan laskun, mutta jos asiat ovat jo solmussa ja raha ei muutenkaan riitä. Päätyvät perintäkirjeetkin avaamattomina roskikseen. Irvokkain tilanne on siten, että perintätoimisto lähettää pari kirjettä joiden lähettämisestä se veloittaa useampia satasia – vain jotta asia siirtyy ulosottoon, eli takaisin yhteiskunnalle. Miksi yksityinen perintäfirma on niin kimmeltävän uskomaton, että se tarvitsee ottaa rahastamaan tähän väliin? Heidän ainut työkalunsa on kirjeitse tai puhelimitse yrittää saada asiakas maksamaan, jos (ja kun) se ei onnistu, valtio joutuu kuittaamaan myös perintäfirman ”tappiot” ulosottamalla velalliselta. Kuulostaako tämä kenestäkään ihan kohtuulliselta?

Tämä on vakiintunut käytäntö, ja perinnällä sinänsä on paikka esimerkiksi yritysten välisessä kaupankäynnissä. Mutta lisäarvon tuottaminen köyhien kustannuksella ei saa minulta hyväksyntää. Perintä voi olla laillista, muttei kovinkaan moraalista.

Olen aikaisemmin itsekkin ajatellut, että näihin asioihin voi kyllä saada apua – että ryhdikäs ihminen hoitaa asiansa kyllä. Mutta kun asiat alkavat mennä ns. päin persettä – ei ihminen toimi kovin ”rationaalisesti”. Nykyään olen vakuuttuneempi, että ylimääräisen kuormituksen tuottaminen hädänalaisille on yksinkertaisesti väärin. Velallisen asiat eivät sillä parane, että laskuihin lisätään kohtuuttomia korotuksia, ja viedään lopulta asia oikeuteen ulosottoon.

Perintäpalvelusta luopuminen ilmeisesti lisäisi jonkin verran työtä kaupungin päässä. Tällä yksityisen palvelun käyttöä ainakin on perusteltu. Olisiko se satsaus kuitenkin inhimillisestä näkökulmasta kohtuullinen? Kaupungilla on joka tapauksessa lakisääteiset velvollisuudet hoitaa sosiaalipalveluita sekä esimerkiksi velkaneuvontaa. Kaupunki itse tietää ketkä sen asukkaista ovat palvelujen tarpeessa, mutta vasen käsi ei saa auttaa oikeaa, vaan sen on väkisin vedettävä joku esimerkiksi terveyskeskusmaksujen takia velkahelvettiin.

Skenaariossani, jossa kaupunki jättää yksityisen perinnän kokonaan pois: se lähettäisi ensin itse pari maksumuistutusta kuten tähänkin saakka. Ne jotka maksavat myöhässä lähtevät tässä kohtaa pois joukosta, sitten jää vielä pari muuta jonoa:

  1. Saa pari muistutusta -> maksaa -> asia ok.
  2. saa pari muistutusta -> velkaneuvonta/sos toimi ottaa yhteyttä -> asia ok.
  3. Saa pari muistutusta -> ei tavoiteta / ei vastaanota apua -> Asia ulosottoon.

Kaupunki itse tietää palveluntuottajana ja velkojana, kenelle ja mistä laskusta on kyse. Se voisi suoraan siirtää parin muistutuksen jälkeen asian velkaneuvontaan tai sosiaalitoimistoon, josta yritettäisi ottaa yhteyttä ja sopia maksuista (tai jos sosiaalitoimisto maksaa laskun, esimerkiksi vähävaraisten osalta (täydentävä toimeentulotuki)). Asia tulisi käsiteltyä tai maksusuunnitelma sovittua, ilman, että velalliselle koituisi useiden satojen eurojen lisäkuluja. Käytäntö lisäisi työmäärää kaupungin organisaatioissa jonkin verran, mutta tässä tuleekin nyt se pihvi josta voidaan tehdä linjavetoja: Ovatko inhimmillisen ja auttavan perinnän kustannukset kaupungille hyväksyttävä menoerä?

Sitten on tietenkin vielä viimeinen ryhmä, jota tietenkin pitää yrittää auttaa, mutta jos heitä ei ole mahdollista kohtuullisessa ajassa tavoittaa, tai he eivät apua halua vastaanottaa, on mahdollista siirtää maksamaton lasku suoraan ulosottoon.

Saatan tietenkin myös olla aivan väärässä, ja toisten mielestä esimerkiksi päivystysmaksut pitäisi muutenkin poistaa kokonaan, olisihan sekin tietenkin vaihtoehto. Mutta minusta turvaverkkojen vahvistaminen ja käytäntöjen parantaminen ovat myös tavoiteltavia asioita. Ihmiset eivät useinkaan tule ajatelleeksi, että jokainen meistä on vain yhden onnettomuuden tai huonon valinnan päässä kaiken menettämisestä. Siksi varakas ja hyvinvoiva Hyvinkää voi tässä asiassa päättää toisin: Lopettaa moraaliton tulonsiirto hädänalaisilta yksityisille firmoille perintätoiminnan muodossa.

Lue myös:

Kuntalehti: Yli puolet kunnista kiertää lakia ulosottokelpoisten saatavien perinnässä.

Yle: MOT: Perintäautomaatti, käsikirjoitus

Uusi Suomi: Kansanedustajan kova epäily: Päivähoitomaksuja mennyt perintään lainvastaisesti

Perintää köyhien kustannuksella?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.