Tag: Hyvinvointi

  • Kolme syytä palvelusetelin (ja ostopalvelun) puolesta ja vastaan

    Kolme syytä palvelusetelin (ja ostopalvelun) puolesta ja vastaan

    Yksi ero puolueille näissä vaaleissa on suhtautuminen yksityiseen palvelutarjontaan. Vaalitenteissä erityisesti Kokoomus tarjoilee ratkaisuksi palveluseteliä ja yksityisten laajamittaista mukaanottoa palveluissa. Samaan aikaan erityisesti Vasemmistoliitto kannattaa julkisia palveluita. Itse yrittäjänä olen näiden vaihtoehtojen välissä. Molempia näkemyksiä voi ymmärtää ja minusta onkin syytä poimia molempien maailmojen hyvät puolet. Palvelusetelin käyttö on fiksua ja kannattavaa silloin kun sillä…

  • Vaaliteema: Yhdenvertaisuus

    Vaaliteema: Yhdenvertaisuus

    Yhdenvertaisuus on asiakaslupauksemme, jolla jokainen saa yksilöllistä ja riittävää apua mahdollisimman nopeasti. Tavoittelemme kattavia lähipalveluita, joita tukee etävastaanotto ja liikkuvat yksiköt. Keski-Uudellamaalla etäisyydet eivät useinkaan ole ongelma, mutta esimerkiksi joukkoliikenteen puute estää ja vaikeuttaa palveluihin hakeutumista. Kehitetään uusia liikkuvia palveluyksiköitä, esimerkiksi mielenterveysbussi, joka kiertäisi aluettamme mm. kouluilla. Tarjoten matalan kynnyksen ohjaus ja neuvontapalveluita, sekä mahdollisuuksien…

  • Ovatko transhenkilöiden oikeudet pöydällä Keusotessa?

    Ovatko transhenkilöiden oikeudet pöydällä Keusotessa?

    Hyvinvointialue on vastuussa terveyspalvelujen järjestäjänä myös potilaiden asiallisesta kohtaamisesta. Ihmiset kertovat paljon tarinoita mm. siitä, kuinka isät ovat neuvolan vastaanotolla täysin näkymättömiä – tai kuinka hoitohenkilökunta vasta lääkariaikaa varatessaan on saarnannut mahdollista aborttia vastaan. Jos ihmisten henkilökohtainen vakaumus estää heitä kohtaamasta työssään muita edes neutraalisti, pitää kysyä, onko ihmisläheinen työ sittenkään heitä varten? Transihmisten hakiessa…

  • Vaaliteema – Hyvinvointi

    Vaaliteema – Hyvinvointi

    Eli ydinkysymys: Miten pidetään Keski-Uudenmaan asukkaat elinvoimaisina ja turvassa? Mitä palveluita, seulontoja ja toimintaa tarjotaan laajasti? Tarvitsemme parhaita ja toiseksikin parhaita keinoja siihen, miten kustannusten kasvua voidaan hillitä. Siinä avainasemassa on panostaa ihmisten toimintakykyyn jo hyvissä ajoin – haluamme, että ihmiset voivat ikääntyessään silti asua ja toimia pidempään tutussa kotiympäristössään. Hyvinvointia kannattaa ajatella laajana kokonaisuutena,…

  • Vaaliteema – Ekologisuus

    Vaaliteema – Ekologisuus

    Kyllä – näissäkin vaaleissa pitää puhua hetki ilmastosta. Hyvinvointialueen palveluissa tarvitaan yhtä sun toista tarviketta. Tarvitaan lääkkeitä, ruokaa, energiaa ja kuljetuspalveluita – mutta myös vaippoja, kasvomaskeja tai muita hygieniatarvikkeita. Kun näin suurelle toimijalle tehdään hankintoja, on ekologisuus ja vastuullisuus oltava yksi keskeisistä hankintakriteereistä – se ei tarkoita, että kaikki kertakäyttöiset tuotteet poistettaisiin tai edes sitä,…

  • Millainen on reilu sotetyönantaja?

    Millainen on reilu sotetyönantaja?

    Ensiksi ymmärryksen sana: Sotealojen vetovoima on heikkoa kaikkialla ja työntekijöitä on vaikea rekrytoida myös muualle kuin Keusoteen. Mutta onko Keusote tehnyt tarpeeksi pitääkseen ammattitaitoiset hoitajat ja muut palveluksessaan? Ajattelen, että reilu työnantaja on joustava ja kehittävä – sekä työtehtävät ovat mielekkäitä ja niihin on saatavilla riittävästi aikaa ja oikeat työvälineet. Tämän pitäisi itsestään selvästi päteä…

  • Matalan kynnyksen mielenterveysapua

    Matalan kynnyksen mielenterveysapua

    Mielenterveyden aiheuttamat ongelmat ovat pitkälti ongelmia, joita voitaisiin ennaltaehkäistä ja hoitaa tehokkaasti heti alkumetreillä. Nykyään ongelmiin pitää odottaa apua todella kauan – ja potilas joutuu esimerkiksi itse etsimään sopivaa terapeuttia pienestä joukosta. Nopealla avunsaannilla on tutkitusti tehokasta vaikutusta – sekä tarvitseeko edes mainita: kustannuksia voimakkaasti hillitsevä vaikutus. Siksi vihreät ovat puhuneet matalan kynnyksen avoimien mielenterveyspisteiden…

  • Vielä yhdet vaalit

    Vielä yhdet vaalit

    Olen käynyt harkintaa viime kuntavaalien vaisun tuloksen jälkeen. Tulevat aluevaalit olivat tiedossa ja ne varmistuivat juuri kesän kynnyksellä – olin lähdössä Hyvinkään vihreiden osalta mukaan tekemään vaaleja, en välttämättä kuitenkaan itse ehdolle. Eduskuntaan en ole koskaan halunnut, enkä siten ole koskaan vakavasti ollut mukana harkinnassa, vaikka periaatteessa minulle olisi takavuosina ollut paikallisyhdistyksen tuki. Näinä vuosina…

  • Tervetuloa mukaan aluevaaleihin 2022

    Tervetuloa mukaan aluevaaleihin 2022

    Ehdokasasettelu aluevaaleihin on käynnissä. Myös meillä vihreissä kalastellaan nyt kiinnostuneita ehdokkaita lähtemään mukaan vaikuttamaan oman alueensa toimintaan. Vaalien mittakaava on kuitenkin aika iso, meilläkin usean kunnan kokoinen äänestysalue. Tämä aika varmasti rokottaa kiinnostuneita entisestään. Myönnettävä on, että esimerkiksi Mäntsälästä saattaa olla vaikeaa nousta aluevaltuustoon pelkästään oman kylän äänillä – joten kampanjatyötä pitääkin koittaa suunnata myös…

  • Kulttuurille. Nyt.

    Kulttuurille. Nyt.

    Kunnassa joudutaan aika ajoin tarkastelemaan palveluita. Asukkaiden ja ainakin nykyvaltuutettujen enemmistö on ollut nuiva veronkorotuksille, esimerkiksi Kokoomus on väläytellyt veronkorotuksen peruuttamista ensi valtuustokaudella – joka veisi meidät taas usean miljoonan euron takapakkia mitä tulee palvelujen rahoitukseen. Ei voi kuitenkaan olla niin, että kulttuurikenttä on aina se, joka joustaa. Leikkausten tie on nyt kuljettu loppuun. Meidän…