Tag: Keskustan kehittäminen

  • Pienen suuren kaupungin liikennepulmia

    Keskustan liikennettä on meillä pohdittu useaan otteeseen, katujärjestelyjä, Hämeensillan bussiterminaalia jne. on ehdoteltu ja sitten kovaäänisesti vastustettu Hyvinkäällä vähintään 40 vuotta. Hyvinkää ei ole erityisen ruuhkainen kaupunki, mutta meillä on tiettyjä ongelmakohtia. Joskus liikennemuodot on vaikea sovittaa yhteen – mutta kaupungin virallinen tavoite on vähentää autoilua keskustassa, sekä lyhyitä automatkoja kokonaan. Ohjata liikennettä kestävään suuntaan…

  • Kolme ideaa kauppatorin piristykseksi

    Kolme ideaa kauppatorin piristykseksi

    Kauppatorin siirrosta on keskusteltu aika ajoin, ja myös vaalikonekysymyksenä aiheeseen saa taas ottaa kantaa. Ehdotettu uusi sijainti olisi Willantori, eli vanhan ja uuden kauppakeskusosan välinen kuilu, joka johtaa Torikadulta kirjastonaukiolle. En itse kannata siirtoa, eivätkä ilmeisesti kauppiaatkaan (Aamuposti 27.9.2017). Minusta tori on hyvä säilyttää, vaikka jotkut ilmeisesti jo himoitsevat sitäkin kerrostalotontiksi. Tori on Hyvinkäällä varsin…

  • Miten yrityksiä tuetaan kuntapolitiikalla?

    Miten yrityksiä tuetaan kuntapolitiikalla?

    Kaupungin tärkeimpiä tehtäviä on suunnitella ja toteuttaa oman alueensa maankäyttöä. Meillä täytyy olla aina valmiina soveltuvia yritystontteja ja toimitiloja, joihin nopellakin aikataululla pääsee. Erityishankkeet ovat tietenkin aina suunnittelukysymyksiä – ja siihen meidän tulisi panostaa lisää. Kaupunkisuunnittelun lisäresurssit edistävät ja nopeuttavat kehitystä – se tarkoittaa sitä, että kaikille kaavahankkeille löytyy suunnittelija, eikä esimerkiksi yrityksen tarvitse jonottaa…

  • Aseman alikulku – idea elää

    Kirjoitin tänne sivuilleni aikanaan aseman alikulusta, mutta muiden kirjoitusten ohella sekin päätyi bittiavaruuteen. Huomasin, että vanha idea elää edelleen, sillä siitä joku toinenkin kaupunkilainen on tätä viimeaikoina ehdottanut keskustan kehittämiseen liittyen.  Aseman kauppakeskushankkeen yhteydessä (nyk ykköskorttelin paikalle) yhteyttä rautatieasemalle suunniteltiin, mutta kuten näin jälkikäteen tiedämme, koko hanke ei ottanut tuulta alleen. Euromarketin parkkipaikka koki muutoksen…