Kategoria: Uncategorized

  • Jopa törkeitä rikoksia jää syyttäjän pöydälle.

    Syyttäjälaitoksen tilastoista käy ilmi, että jopa törkeitä rikoksia jää syyttämättä vuosittain. Vuonna 2025 esimerkiksi näpistyksiä ja pahoinpitelyitä jätettiin syyttämättä tuhansia. Törkeitä pahoinpitelyjä jätettiin syyttämättä 156 tapauksessa, eli rikoksissa, joissa uhrille on voitu aiheuttaa vaikea ruumiinvamma.

    Syyte voidaan jättää nostamatta mm. silloin, kun rikoksesta on saatavilla hyvin vähän näyttöä. Syyttäjällä on harkintavaltaa myös jättää syyte nostamatta, esimerkiksi tapauksissa, joita on pidettävä vähäisinä tai rikos on soviteltu osapuolten kesken.

    Syyttämättä jätetyistä tapauksista pieni vähemmistö johtuu syyteoikeuden vanhentumisesta. Vuonna 2025 jopa 40 pahoinpitelytapausta ehti vanheta ennen käsittelyä. Syyteoikeuden vanhenemisaika määräytyy rikoksesta säädetyn ankarimman rangaistuksen mukaan. Esimerkiksi: mikäli rikoksesta voidaan määrätä vain sakkoja, tai enintään vuosi vankeutta, syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa.